Itämeri – meidän meremme

kuvateksti

Itämeri on maailman suurin murtovesiallas. Sen vesi on sekoitus valtameren suolaista vettä sekä lukuisten jokien ja sateen tuomaa makeaa vettä. Itämeren pinta-ala on 422 000 km² ja keskisyvyys 56 metriä. Atlantin valtamereen Itämeri on yhteydessä kapeiden ja matalien Tanskan salmien välityksellä.

Itämeren allas muotoutui vuosimiljardeja sitten mannerlaattojen liikkuessa ja Fennoskandian kallioperän muotoutuessa. Viime silauksensa allas sai viimeisen jääkauden ensin painaessa maankuoren lommolle ja sitten jään painon hellittäessä, maan vähitellen noustessa.

Pienen kokonsa ja jääkauden jälkeisen vaiheittaisen muutoksen lisäksi Itämerta leimaa vuoroveden puuttuminen ja pitkä pohjoinen talvi, jolloin Itämerellä esiintyy jäätä. Kaikki nämä ovat omalta osaltaan olleet muokkaamassa Itämeren kasvistoa ja eläimistöä nykyiselleen. Tuloksena on Itämerelle luonteenomainen eliöyhteisö, jossa alkuperäiset meren ja makean veden eliölajit muodostavat maailmassa ainutlaatuisen koosteen.

Ainutlaatuisuutensa ja sen seikan, että Itämeren kaikki ympärysvaltiot ovat kehittyneitä teollisuusvaltioita, seurauksena Itämeren herkkä luonto on joutunut melkoisen saasterasitteen kohteeksi. Itämerta onkin usein sanottu maailman saastuneimmaksi mereksi – eikä syyttä.

Tämän vuoksi vuonna 1974 Itämeren ympärysvaltiot allekirjoittivat Itämeren alueen merellistä ympäristöä koskevan yleissopimuksen, Helsingin sopimuksen. Tämä yleissopimus kattaa kaikki erilaiset pilaantumislähteet ja kieltää jätteiden mereen laskemisen. Lisäksi se kieltää meren pohjan tutkimisen ja hyväksikäytön takia tapahtuvan meren pilaamisen. Itämeren suojelu ei myöskään sopimuksen mukaan saa aiheuttaa likaantumisen kasvua sopimusalueen ulkopuolella.

Helsingin sopimuksen toteuttamista varten allekirjoittajavaltiot perustivat Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission – Helsingin komission (HELCOM). Komission tehtävänä on jatkuvasti tarkkailla sopimuksen täytäntöönpanoa ja antaa yksimielisillä päätöksillään suosituksia sopimuspuolten hallituksille sopimuksen soveltamisen yksityiskohdista. Päämajasopimuksen mukainen kansainvälinen sihteeristö perustettiin Helsinkiin vuonna 1980.

Uudistettu ja entistä sitovampi suojelusopimus hyväksyttiin osaksi kansallista lainsäädäntöä yhdeksässä Itämeren rantavaltiossa vuonna 2000, jolloin uusi sopimus korvasi aikaisemman sopimuksen.Tässä suojelusopimuksessa sopimusalue on laajennettu myös sisäisiin aluevesiin.

Myös Suomen valtioneuvosto teki keväällä 2002 oman periaatepäätöksen toimista Itämeren tilan parantamiseksi ja meriluonnon suojelemiseksi.

Itämeren suojelemiseksi Maailman Luonnonsäätiö WWF aloitti vuonna 2001 oman suurkampanjansa – Operaatio Merenneidon. Sen avulla WWF tarjoaa kaikille suomalaisille mahdollisuuksia tukea Itämeri-työtä ja toimia itse Itämeren hyväksi: ”Ihminen tarvitsee merta. Meri tarvitsee ihmistä”, kuten Operaatio Merenneidon iskulause kuuluu.

IMO:n Meriympäristön suojelukomitea (MEPC, Marine Environment Protection Committee) nimesi vuonna 2004 lähes koko Itämeren erityisen herkäksi merialueeksi (PSSA, Particularly Sensitive Sea Area). Itämeren valtioiden neuvosto (Council of the Baltic Sea States) suhtautui erittäin myönteisesti YK:n alaisen merenkulkujärjestön, IMO:n (International Maritime Organization) aloitteeseen nopeuttaa aikataulua yksirunkoisten säiliöalusten liikenteestä poistamiseksi IMO:n laatimien sääntöjen mukaisesti ja tukivat raakaöljyn kuljetuskieltoa näillä aluksilla Itämerellä 5. huhtikuuta 2005 lähtien. Itämerenvaltiot ovat useissa yhteyksissä esittäneet huolensa näiden alusten liikennöinnistä.

GOFREP-järjestelmän (Gulf of Finland REPorting) käyttöönotto Suomenlahdella 1.7.2004 lähtien oli merkittävä edistysaskel meriturvallisuudelle. Suomenlahdella on vilkas itä-länsisuuntainen liikenne ja tiheä matkustajaliikenne (6 milj. matkustajaa vuosittain) Helsingin ja Tallinnan välillä. Venäjän öljynviennin nopea kehitys on lisännyt liikennettä Suomenlahden kautta. Karilleajo tai yhteentörmäys voisi aiheuttaa ihmishengen menetyksiä tai vakavaa ympäristöhaittaa haavoittuvalle meren ekosysteemille.

Suomi, Venäjä ja Viro perustivat yhdessä laivojen pakollisen ilmoittautumisjärjestelmän sen tultua hyväksytyksi IMO:ssa joulukuussa 2002. Järjestelmä kattaa Suomenlahden kansainvälisen vesialueen. Suomen osuuden järjestelmästä hoitaa Merenkulkulaitoksen Suomenlahden meriliikennekeskus Helsingissä. Suomenlahden kansainväliset vedet on maiden välisen sopimuksen perusteella jaettu kahteen tarkkailusektoriin: Tallinn Traffic (Viro) valvoo eteläistä ja Helsinki Traffic (Suomi) valvoo pohjoista sektoria. Venäjän aluevesiin kuuluvaa itäistä sektoria valvoo Venäjä. St. Petersburg Traffic toimii yhteistyössä Suomen ja Viron liikenteenohjauskeskusten kanssa.

Suomessa Itämeren tutkimuksesta vastaa Ilmatieteen laitoksen merentutkimusohjelma, joka on liikenne- ja viestintäministeriön alainen tutkimuslaitos. Ilmatieteen laitos tuottaa meritieteellistä tietoa päätöksenteon ja käytännön tarpeisiin. Tutkimustoiminta kohdistuu ensisijaisesti Itämereen, mutta myös polaarimerien ominaisuuksiin. Yleisenä tavoitteena on luoda pohja meren luonnontieteellisten ominaisuuksien ymmärtämiselle, pitäen erityisesti silmällä yhteiskunnan tarpeita, kuten merenkulkua.

Myös Suomen ympäristökeskus, alueelliset ympäristökeskukset ja yliopistot tekevät Itämereen kohdistuvaa tutkimustyötä.

LINKKEJÄ

←    →